Marko Hautalan kirjallinen blogi

Kuutamokeikka

03.03.2012 - 22:38

Romaanimuoto on tällä hetkellä minulle mielekkäin kirjallisen ilmaisun tapa, mutta muutakin on hyväksi kokeilla. Pari vuotta sitten Sara-yhtyeen Joa otti yhteyttä ja kysyi, haluaisinko kirjoittaa tekstejä instrumentaalikappaleisiin. Siis ei sanoituksia, vaan "jotakin" kappaleisiin, joissa ei ole tarkoituskaan olla mitään laulua. Tehtävänanto oli niin älytön, että suostuin välittömästi.

Nyt nuo kappaleet julkaistaan Saran uuden albumin kylkiäisenä 7.3. Tekstejäni ei siis kuulla levyllä, mutta ne tulevat levyn mukana. Kyseessä on yksi viime vuosien mielenkiintoisin ja samalla hämmentävin kirjoitusprojekti. Minulla ei ollut mitään tajua siitä, mitä tulisin kirjoittamaan. Sattumalta olin tuolloin lähtemässä maasta, joten tekstit syntyivät lopulta eräällä terassilla vierasta kuutamoa katsellen.

Käytännössä istuin kuulokkeet päässä pari tuntia joka ilta, kuuntelin kappaleita ja kirjoitin, mitä mieleen tulee. Vähitellen syntyi jotakin. En kutsuisi niitä runoiksi, sillä jollakin omituisella tavalla tekstit eivät toimi ilman sitä musiikkia. Hienoista vainoharhaa aiheutti se, että pelkäsin pakottavani instrumentaaleiksi tarkoitettuihin kappaleisiin omia mielikuviani. Mutta ainahan kuulija voi olla lukematta niitä tekstejä.

Joka tapauksessa projektista jäi poikkeuksellisen lämmin mielikuva. Itse asiassa tätä kirjoittaessani ne kappaleet alkoivat taas soida päässäni. Vain Saran tyyppinen bändi jättää moiset kappaleet lauluitta ja siten ilman mahdollista radiohittipyöritystä. Uskollisuus omaa visiota kohtaan on ihailtavaa kaikilla taiteenaloilla, etenkin kun oikoteitä onneen suositaan nykyään kovin hanakasti.

Minulle luonteenomaisesti kirjoittamiini teksteihin tuli melko synkeä tunnelma. Saran varsinaisen levyn sävy on varmasti valoisampi. Esimakua voi saada uudesta hienosta videosta.

En voi myöskään olla laittamatta linkkiä bändin tyylikkääseen versioon Hectorin Yhtenä iltana -kappaleesta (ainut Hectorin kappale, josta muistan pitäneeni jo joskus teininä).

EDIT: Selvennykseksi: Saran uusi albumi Se keinuttaa meitä ajassa siis ei ole mikään instrumentaalilevy, vaan ihan laulullista tavaraa. Nuo minun tekstini tulevat samaan aikaan julkaistavan instrumentaali-ep:n mukana. Aiheesta uutinen esimerkiksi täällä.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code